lauantai 7. toukokuuta 2016

Maakuntamatkailua

Varamoottorista napattu jakaja kun tuntui toimivan bussissa, niin päätin vielä vähän veivata jakajien kanssa. Palautin 034:seen sen omat sisuskalut, niillä se kuitenkin toimii ihan OK vakiomoottorin kanssa. Nyt on varamoottorissakin taas toimiva jakaja. Vielä en 123 tunea tilannut ;)

Vappuajelustakin sain todistusaineistoa ;) Kuva: Timo Sokero

Varamoottorista napattua jakajaa piti luonnollisesti testata joten pakkasimme keskiviikkona bussiin parin päivän tarpeet ja suuntasimme koko perheen voimin kohti auringonlaskua.

Täytyy kyllä sanoa, että nyt olin tyytyväinen. Bussi kulkee nätisti, mukava matkanopeus asettui 80-90km/h välimaastoon. Ylämäissäkään voima ei loppunut vaikka autossa oli viisi henkeä + matkatavarat. Öljynlämmöt asettuivat maantienopeuksissa 110-115 asteen paikkeille, hitaammilla nopeuksilla laskeuduttiin noin 105 asteeseen. Normi type 4:sen lämmöt siis eli niistäkään ei tarvitse murehtia. Se pieni öljyvuodon alku ei ole kasvanut yhtään, itseasiassa se on tainnut loppua kokonaan. Ainakaan pisaroita ei ole lohkon ripoihin ilmestynyt eikä öljyä ole tarvinnut lisätä kertaakaan.

Vaikka päivällä oli parikymmentä astetta lämmintä, niin yöllä oli sen verran vilpoista, että bussissa ei sentään nukuttu. Mummola!

Bussin peräkoukku tuli testattua tällä reissulla. Tarkoitus oli hakea yksi type 4 moottori talven projektiksi mutta se paljastui lopulta niin vajaaksi ja väärillä osilla varustelluksi läjäksi, että jätin kaupat tekemättä. Reilu sata kilometriä "turhaa" testiajoa. Noh, kärry kulki perässä ihan kivasti, muuten hukkareissu.

Noin 450km kertyi kilometrejä Keski-Suomessa pyörien. Kulutus oli noin 10L sadalle "täydellä lastilla" eli sekin puoli on ihan OK.

Valtakunnassa siis toistaiseksi kaikki paremmin kuin hyvin!

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti