lauantai 29. elokuuta 2015

Öljynjäähdytin...

Tilaamani lisäjäähdytin saapui. Vaikuttaa ihan hyvälle setille.

Mutta mutta.... Auton alla kun aloin osia tarkemmin pyörittelemään, niin tajusin ettei tuo sandwich adapter mahdu mitenkään paikoilleen mun nykyisellä kokoonpanolla. Letkulähdöt törmäävät heti lämmityslaitteen lisäpuhaltimen tötteröihin mitkä laskeutuvat konehuoneesta lämmönvaihtimille, DOUH!

Sen verran pitäisi purkaa ja tehdä muutoksia, että taidankin ajella ajokauden rauhassa loppuun nykyisellä kokoonpanolla. Laitetaan talven todo-listalle nämä muutokset. Kelitkin viilenevät sellaista tahtia, että lämmöt tuskin enää nousevat hellekelien lukemiin.

Onneksi tuli kuitenkin ryömittyä auton alla, öljynsuodatin oli tärissyt itsestään hiukka löysälle!!! Olisi voinut perkeleitä päästä, jos tuo olisi tielle tipahtanut.

 

maanantai 24. elokuuta 2015

Merta kohden

Uutta kattotelinettä piti päästä ulkoiluttamaan. Säätiedoitukset näyttivät rannikolle niin hyvää keliä viikonlopuksi, että päätimme lähteä katsomaan miten aurinko laskee mereen ;) Aurinkotuolit mahtuivat nätisti katolle ja peräkonttiin pakattiin parin päivän leiriytymistarpeet.

Suuntasimme Kalajoelle, samalla keikalla tulisi käytyä myös FVWA Pohjosen järjestämissä kesäkaudenpäättäjäisissä. Jälkikasvu jätettiin matkalla mummolaan ja suuntasimme rouvan kanssa kahdestaan rannikolle.

Keli suosi, taivas oli pilvetön koko viikonlopun ja päivät oltiin hellelukemissa! Ei olisi vielä kuukausi sitten uskonut, että näin komia keli vielä tälle vuodelle tulisi. Yöt nukuttiin bussissa ja auringonlaskukin nähtiin ;)

Reilu 600 kilsaa kilahti mittariin. Matka sujui ongelmitta, mitä nyt lämmöt pysyivät siellä 120 asteessa ja jopa vähän yli, maantienopeuksissa. Täysi lasti ja hellelukemat eivät helpottaneet asiaa yhtään. Kotia päästyäni tilasin ulkoisen öljynjäähdyttimen...

Mittariin on kesän aikana tullut jo 5130km! Vielä pari pidempää reissua meinasin heittää ennen tallikautta joten ehdin testaamaan ulkoisen öljyjäähyn vaikutuksen. Talvella tuo korkeiden lämpöjen syy todennäköisesti paljastuu, kun käytän koneen auki. Vähän on sellainen fiilis, että kaiken pahan alku ja juuri on tuo AA:n mäntä/sylinteri setti. Mutta tähän mennessä lämmöistä ei ole mitään muuta haittaa ollut kuin lämpömittarin viisarin näkyminen kojetaulussa. Mitään lämpenemisestä johtuvia oireita ei ole vastaan tullut missään vaiheessa.

Kalajoen tapahtumassa bongasin pari kappaletta äärivaloja, lähes virheettömillä kromiosilla. Mukana tulleet oranssit linssit miljoonalaatikkoon ja priimakuntoiset kromiosat asensin bussin taka-äärivaloihin. Näissä oli aiemmin aika kulahtaneet kromiosat.

 

 

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Kattoteline

Aloitetaan nyt vastoinkäymisellä ensin. Viime perjantaina se sitten lopulta tapahtui. Yksi pölykapseli otti ja lähti maata kiertävälle radalle kauppareissulla ja katosi sen siliän tien. Reilu viikko aiemmin käytin pölärit irti kun tarkastin pyörien pultit. Yksi etukapseli kertaalleen jo poimittiin puskasta mutta sen jälkeen kapselit pysyivät melkein viikon paikoillaan. Oikea taka pöläri katosi sitten lopullisesti ja päätin nyppiä muutkin kapselit pois. Ei nämä halpis versiot näköjään pysy vanteissa kiinni kunnolla :( Onneksi eivät olleet aidot Baby Moonit, muuten olisi voinut päästä ärräpäitä.

Kattotelinettä olin jo pidempään miettinyt ja nyt sellaisen hankintaan tuli tilaisuus. Olipa muuten taas aika kiinan laatua. Paketista puuttui kaikki rimojen kiinnitysruuvit. Rimoissa oli reiät pienille ruuveille mutta raudoissa 6mm pulteille! Porasin rimoihin 6mm reiät ja hain rautakaupasta tyyliin sopivia kuningaspultteja. Paketissa oli yksi ylimääräinenkin rima, olikohan varaosaksi tarkoitettu?!? Muutaman tunnin hieromisen jälkeen sain virityksen lopulta kasaan.

Seuraavaksi olikin se jännin hetki. Mahtuuko auto vielä tallin ovesta sisään. Hissukseen matelin ovea kohden, jäi sinne kaksi senttiä tyhjää tilaa oven yläreunan ja kattotelineen väliin ;) Nyt pitää muistaa vain lähteä ja tulla kieli keskellä suuta, ettei kuulu kolina. Viikonloppuna tuonne nostetaan aurinkotuolit ja suunnataan meren rannalle!

Virittelin kokeeksi armeijan nasselaatikosta matkakeittiön. Laatikkoon mahtui kivasti kaasupullo, poltin ja muurikka. Tilaa jäi vielä muillekkin tykötarpeille. Nyt ei tarvitse jättää rojuja taivasalle ja laatikon saa lukkoon. Pannu ja poltin eivät sotke muita matkatavaroita ja laatikkoa voi käyttää vaikka pöytänä polttimelle.

 

 

tiistai 11. elokuuta 2015

Palat vaihtoon

Olin jonkun aikaa kurvaillut tankkia tyhjäksi. Suunnitelmissa oli ennen bensapumppua olevan muovisen suodattimen poistaminen. Hiljakseen jännitysmomentti tuon Bilteman suodattimen keston suhteen saavutti sen pisteen, että suodatin oli pakko poistaa yöunia häiritsemästä. Olikin jo korkea aika, kovin kauan se ei enää olisi kestänyt. Toinen letkulähtö oli alkanut jo muuttaa hieman muotoaan ja koskettaessa letkuliitos muuttui kosteaksi.

Laskin tankin tyhjäksi, poistin suodattimen ja letkunpätkät. Laitoin tilalle suoran letkun tankilta pumpulle ja jatkossa luotetaan pelkkään PA-pumpun sisäiseen suodattimeen. Kumpainenkin suodatin oli täysin puhtaita joten tuskin tuolta tankista enää suurempia roskamääriä bensankiertoon irtoaa.

Samalla kun auto oli pukeilla, päätin tutkia mistä satunnainen lonksahtelu jarruihin koskiessa tuli. Lonksahtelu oli alkanut voimistua viimepäivien aikana. Sieltähän se vika löytyi jarrupaloista. Palat pääsivät liikkumaan eteen- ja taaksepäin sen verran, että aina ensimmäisellä jarrutuksella jompaan kumpaan suuntaan kuului pieni lonksahdus. Alla oli TRW:n jarrupalat ja nyppäsin ne pois. Hyllystä löytyi toisenmerkkiset uudet ja niillä ei lonksuntaa esiintynyt. TRW:n palat kestivät näköjään 4400km :(

 

 

maanantai 10. elokuuta 2015

Rengas irtos

... tai ainakin melkein. Tänä aamuna kurvasin tallista pihalle ja hissukseen lähdin kylätietä köröttelemään. Parisataa metriä pääsin kunnes takaa kuului kolahdus ja sitten alkoi jatkuva kolina. Kurkkasin auton alle mutten huomannut missään mitään irroneita osia. Matelin takaisin talliin ja siinä vaiheessa huomasin, että kuskinpuolen takarengas oli oudossa asennossa.

Pöläri irti ja totesin kaikkien viiden mutterin kiertyneen lähes kokonaan auki. Parilla jengalla enää roikkuivat paikoillaan!

Kylläpä oli hipeillä tuuria matkassa. Eilen just kotiuduttiin muutaman sadan kilometrin reissulta eikä takarengas tuolloin oireillut yhtään mitenkään. Millähän pirulla rengas on pysynyt kiinni kaikki nuo kilometrit...

Pilvee pilvee pilvee.... nyt on rengas kiritty ja taas mennään ;)

 

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Nyt vaihtuu ilma

Hommasin etuovien ikkunoihin ilmanvaihtoräppänät. Näppärät pelit, ei tule vesi eikä hyttyset sisään. Nämä voi heittää ikkunoihin aina tarpeen vaatiessa, ei tarvinnut alkaa tekemään kattoon ilmanvaihtoa varten mitään reikiä. Viime yönä oltiin bussilla yöreissussa ja hyvin toimivat. Kaikissa muissa ikkunoissa oli paikoillaan termomatot, puhallin pöhisi lattialla. Nyt ei tiivistynyt kosteutta bussiin sisään yhtään!

Aiemmin käytössä ollut ilmapatja oli nyt korvattu telttapatjoilla ja petauspatjalla. Näiden päällä oli vielä muutama viltti pehmusteena. Toimi hyvin, ei pukannut kylmää selkään yhtään. Nukuin ehkä koko kesän parhaat unet!

Kelit ovat taas suosineet ja bussia on ulkoilutettu ahkerasti.