sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Kone kasassa

Viime viikolla sain sylinteriputkien alle tarvittavat shimmit. Tovi meni arpoessa dekkikorkeuden kanssa, liikaa vaihtoehtoja, kun pöytä oli täynnä eri paksuisia shimmejä ja kannentiivisteitä. Lopulta päädyin noin 1,45mm korkeuteen. Niputin yläkerran kasaan, muistin jopa asentaa alimmat jäähypellit ennen tönäreiden putkia. Kasasin venttiilikoneiston ja säädin venttiilit. Napsautin lopuksi uudet venttiilikopat paikoilleen. Pulttasin uuden öljynjäähdyttimen ja suodattimen vielä kiinni.

Tässä vaiheessa oli mukava lukea Wilsonin kirjasta lause, "nyt perusmoottori on kasassa" \o/ Loppu onkin sitten apulaitteiden, jäähypeltien, yms. ruuvailua.

Viikonlopun aikana ehdin hieman ihmettelemään peltejä. Sain kasattua puhaltimenkotelon, puhaltimen ja kaikki pääty/yläosan jäähypellit. Nyt ymmärrän miksi se kakkossylinterin tulpanjohdon reikä oli alunperin jäähypellistä rikottu, eihän tuonne työnnä pirukaan tulpanjohtoa paikoilleen ilman apuvälineitä ;)

Puhallinkoteloa viritellessä tajusin, että tästähän puuttuu lämmönvaihtimien lähdöistä takaiskuläpät. Netistä kaivelin kuvat läpistä malliksi ja prässäsin ohuesta alumiinilevystä uudet läpät.

Pitäisi varmaan alkaa viritellä koekäyttöpukkia kasaan....

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti