keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Makoilua

Joulurauha tuli ja tallissa työskentely keskeytyi melkein viikoksi, kun päivät kuluivat kinkkua syöden ja nukkuen. Lepotauon jälkeen jaksoikin sitten taas maata bussin alla ;)

Kytkinvaijerin suojaputkeksi löytyi "rautakaupasta" 12mm ruostumatonta putkea. Pujottelin putken alustaan, pienen vääntelyn jälkeen se istui paikoilleen oikein nätisti. Aikani ihmeteltyäni takapäästä putken pituutta, otin ja jumppasin projektilaatikon paikoilleen ja sovitin kytkinvaijerin kaikkine putkineen sen mukaan. Toistaiseksi täppäsin putken kiinni vain tuohon taka-akselin alle.

Tupla-Solexit olisivat taas kasassa ja odottavat nyt koneen valmistumista.

Sain maanantaina vauhtipyörään puuttuvan pikkutiivisteen ja edistin koneen kasausta hieman. Vauhtipyörä on nyt paikoillaan, samoin öljypumppu, koneen takakannakkeet, kampuran stefat, öljynsuodattimen jalka ja lohkolämmitin.

Lohkolämppäri meinasi aiheuttaa harmaita hiuksia. Pulttien momenttia en löytänyt mistään ja onneksi tuli tuumailtua ajan kanssa. Huomasin, että toinen kierre lohkossa oli osittain jo valmiiksi vioittunut eli pultit on joskus aikoinaan väännetty ainakin kertaalleen liian tiukalle. Sain korjattua kierteen ja uuden, karvan verran pidemmän pultin kanssa sain lämppärin pultattua paikoilleen. Katsotaan nyt miten pitää öljyt pelkkien uusien tiivisteiden kanssa, vai pitääkö laittaa väliin vielä tiivisteliimaa.

Seuraavaksi pitäisi varmaan aloittaa uusien sylinterien ja mäntien tutkiminen ja paikoilleen sovittelu... Mutta nyt taitaa tämä vuosi olla taputeltu ja rojekti jatkuu vuodenvaihteen jälkeen.

 

lauantai 20. joulukuuta 2014

Lohkon reiät ummessa

Jatketaampa siitä, mihin viimeksi jäätiin. Toisesta lohkonpuolikkaasta löytyi reikä, tässä vaiheessa ei vituttanut enää ollenkaan. Sen verran monta reikää tästä vehkeestä on jo paikattu. Nakkasin puolikkaan alumiinihitsarille ja tuossa alkuviikosta sain paikatun lohkon takaisin. Nyt pitäisi taas öljyjen pysyä sisäpuolella.

Tsekkasin vielä kaiken läpi ja niputin lohkon kasaan.

Tässä vaiheessa taputtelin itseäni selkään. Lohko oli momentissaan ja kaikki sisuskalutkin vielä pyörivät. Mittasin päittäisvälykset ja kaikki osui nätisti tehtaan arvoihin. Joulupukki oli sattunut tuomaan hieman ennakkoon uuden heittokellon, joten se pääsi heti tositoimiin ;) Sitten koneen kasaus pysähtyi (jälleen kerran), kun tajusin, ettei "täydellisen" tiivistesarjan mukana tule vauhtipyörään kuuluvaa pientä tiivisterinkulaa. Sellainen lähti siis tilaukseen ja siirryin muiden kohteiden pariin. Kampuran stefat olin sentään älynnyt tilata erikseen mutta aina näitä puutteita vain tulee kuin puskista esiin.

Matkahuolto kiikutti tontille Baby Moonit. Tällaisia olen aina halunnut mutta koskaan aikaisemmin ei tallissa ole ollut näihin sopivaa autoa. Nyt on ja siirsin Moonit odottelemaan hyllyyn bussin valmistumista. Näistä voi vaikka peilailla letin kuntoon sitten reissussa.

Etuistuimille asensin uudet kolmipistevyöt. Takapenkillekkin hommasin kolmipistevyöt mutta ne eivät miellyttäneet silmää eivätkä oikein toimineet rock'n roll penkin kanssa. Taakse tulen asentamaan sittenkin pelkät lantiovyöt.

Kattoverhoilu on edelleen suunnittelun asteella joten asensin kattopalkkeihin alustavasti bussin vakiovalot. Jos visiot katon suhteen eivät ennen kesää kirkastu, niin mennään sitten vaikka tällä tyylillä ensimmäiset reissut. Sähköjen ja ylipäätään ovikytkimien toiminta tuli myös testattua. Valot saa päälle, pois ja lisäksi automaattisesti päälle ovia auottaessa.

Tänään pääsin kasailemaan kaasareita. JK:n tupla-solexeille tarkoitettu tiivistesarja on muuten OK mutta siinä ei näköjään tule '78 mallisiin Solexeihin sopivaa "hot idle valven" tiivistettä. Onneksi työpöydälle oli jäänyt pyörimään vanhat tiivistejämät malliksi ja kyseisen tiivisteen saa askarreltua helposti tiivistepaperista.

Lämmityspuolta olen alkanut myös edistämään. Eberin meinasin ainakin alkuun jättää pois. Jos remppaisi sen sitten joskus tulevaisuudessa. Mennään nyt pelkkien lämmönvaihtimien avulla. Peräpäähän ja itseasiassa kaikkialle muuallekin tulee kokonaan uudet putket ja muut hilppeet. Jos näillä edes tuulilasin pitäisi puhtaana Suomen kesässä.

Hanskalokeron sain kuin sainkin elvytettyä kuntoon. Kunnon puhdistus ja kevyt musta maali teki ihmeitä. Valmiiseen lokeroon sujautin vielä alkuperäisen käyttöoppaan ;)

 

lauantai 13. joulukuuta 2014

Kannet kasassa

Kuluneella viikolla sain kansiprojektin lopultakin päätökseen. Alkuviikosta saapuivat oikeanmittaiset imuventtiilit väärien tilalle ja kansipaja sai viimeisteltyä työnsä. Sen tässä oppi, että jokaikinen osa on syytä tarkastusmitata moneen kertaan ja joka suunnasta vaikka olisi olevinaan tilannut oikeita osia. Valmiisiin kansiin pyöräytin vielä paikoilleen puuttuneet imusarjan pinnapultit ja uudet pakosarjanpultit. Pakosarjan pultteihin sipaisin hieman kuparitahnaa, jospa ne seuraavan remontin yhteydessä eivät sitten olisi niin jumissa kuin tällä kertaa. Toivottavasti sitä toista remppaa ei minun tarvitse suorittaa.

Päätin fiksata kulahtaneet alkuperäiset kickpanelit. Penkkien verhoilusta jäi yli muutama palanen riippumattojen kangasta mitkä riittivät juuri ja juuri panelien vuoraamiseen. Tuolla kelpaa nyt varpaita heilutella ;)

Koneen kasausta sain edistettyä taas palan matkaa. Nokkarattaasen saapui uudet pultit, matalemmilla kannoilla ja pääsin hieromaan nokan paikoilleen. Päittäisvälykset olisi nyt kohdallaan ja pienen työstämisen jälkeen öljypumppu ja nokka mahtuvat kumpikin paikoilleen.

Sitten projekti pysähtyi pieneen vastoinkäymiseen, näitä pikku pysähdyksiä tuntuu nyt riittävän. Toiselle lohkonpuolikkaalle kun tein viimeistä pesua, niin huomasin siinä ylimääräisen reiän. Bensapumpulta öljypohjaan johtava kanava kulkee lohkon pinnassa ja siellä näytti olevan reikä, ulos saakka. Tipautin puolikkaan hitsaamoon ja ensi viikolla reikä pitäisi olla hoidettu pois päiväjärjestyksestä ja toivon mukaan pääsen jatkamaan kasausta.

 

perjantai 5. joulukuuta 2014

Koneen kasaus jatkuu

Koneen niputus etenee hitaasti, vastoinkäymisestä toiseen. Nokkarattaaseen sopivia pultteja odotellessa mallailin jakajan käyttöakselia lohkoon. Tässä vaiheessa tajusin, että eihän type neloseen käy aikaisempien mallien shimmit, vaan nepaan on täysin omanlainen prikka. Purkuvaiheessa koneesta ei koko prikkaa löytynyt, joten en sitä alkujaan osannut edes kaivata. Lähin uusi prikka olisi löytynyt Torontosta ja sieltäkään eivät Suomeen suostuneet suoraan lähettämään. Onneksi etelä-suomen suunnalta löytyi yksi hyväkuntoinen käytetty ja sain käyttöakselin välykset tehtaan arvoihin. Olipa taas pienestä nippelistä kiinni homman eteneminen.

Sovittelin kampuran laakereineen lohkoon ja säädin käyttöakselin ja virranjakajan kohdalleen. Jostain olin alkusyksynä lukenut, että ensikertalaiset tekevät usein sen virheen, että käyttöakseli on 30 astetta pielessä suuntaan tai toiseen. Aikani jakajaa soviteltuani totesin itsekkin tehneeni tämän virheen ;)

Käyttöakselin prikkaa odotellessa taistelin kansien kanssa. Koneistamossa paljastui, että kansissa olikin ylikoko ohjurit eli uudet ohjurini olisivat lopsahtaneet kansista läpi. Onni onnettomuudessa, imuohjurit olivat priimakuntoiset ja pakopuolenkin saivat fiksattua hyväksi. Seuraavaksi paljastui valmistusvika imuventtiileistä. Uudet imuventtiilit olivat muuten mitoissaan mutta 5,08mm liian lyhyet. Oli sitten venttiilitehtaalla joku mokannut ja joten nyt odotellaan uusia oikean mittaisia.

Vastoinkäymisistä huolimatta edistin muita pikkukohteita. Jarrut on nyt ilmattu ja vedin tehostimelle uuden "snorkkelin" kuskinpuolen lokarin sisälle. Brassibussin putki istui paikoilleen todella nätisti. Vaatii vain joustavan pätkän vielä tehostimen päätyyn.

Pissapoika toimii jatkossa sähköllä eikä paineilmalla. Bilteman tarvikepumppu natsasi kiinnityspisteiden puolesta justiinsa säiliön kiinnityspisteisiin ja jäi nätisti piiloon säiliön alle. Vedin pumpulle sähköt ja sijoitin käyttökatkaisijan kojetauluun.

Tankin korvausilmaputkistoon vaihdoin uudet väliletkut. Alkuperäiset kangaspäällysteiset olivat aika heikossa hapessa.

Tankin tienoo alkoi olla sitä vaille valmis, että ruuvasin tulipellin paikoilleen.

Viikon päätteeksi totesin vielä koneen termostaatin olevan sökö. Reikä jossain rakenteiden välissä ja tilalle pitänee etsiä uusi. Näitä saa onneksi jenkeistä uusia, jos ei nyt lähempää satu löytymään.

 

perjantai 28. marraskuuta 2014

Kampura kasaan

Pieni perjantai-päivitys. Koneen kasaus alkoi hiljakseen edistyä. Puolessa viikkoa keittelin rattaita öljyssä, lopsautin #3 laakerin paikoilleen ja perään keitetyt rattaat ja muut hilppeet. Fysiikka on hieno keksintö, lämpölaajeneminen rulez! Ei mitään ongelmia rattaiden paikoilleen laittamisessa ja tätä vaihetta kun jännitin kaiken lukemani perusteella.
Draivi kun oli päällä, niin korjasin konehuoneen luukun samoilla vauhdeilla. Katkenneen saranatapin sain jyrsittyä nätisti irti ja hitsasin uuden paikoilleen. Jätin muistoksi tuon keltapassivoiduksi ;) Pintapuolelle ei tarvinnut onneksi maalaushommia tehdä.
Luukku istui edelleen yhtä tyylikkäästi kuin ennen saranan katkeamistakin. Nyt ruuvasin rekisterikilven valon paikoilleen. Pieni takaisku muutettiin jälleen askeleeksi eteenpäin.
Tänään kasasin kampuran veiveineen valmiiksi. Lohkonpuolikkaat tuli viikolla pestyä ja putsailtua vielä kertaalleen ja ruuvasin vasemman puolikkaan pukkiin kiinni. Lohkon pultteihin tuli uudet värinänvaimentajat, alkuperäiset kun murenivat käsiin purkuvaiheessa.
Sitten homma tyssäsi siihen, kun tajusin, että mulla oli käsissä nokka, ratas ja aivan liian isot pultit nokkarattaan kiinnitykseen. Ei mahtunut nokka pyörimään öljypumpun kanssa :( Mistään lähistöltä ei sopivalla kannalla varustettuja pultteja löytynyt joten uudet pultit lähtivät tilaukseen. Toissaviikolla rojuja kun tilailin, niin silloin nettikauppa suositteli näitä pultteja. Tänään näitä samaisia pultteja ei kaupassa enää suositeltukkaan, vaan tilalle oli tullut uusi setti puhtaasti type 4 nokka-asennuksia varten...

Pulttien metsästysreissulla sekosin liikennevaloissa Nivan vaihdekeppien kanssa, kun vilkaisin taustapeiliin. Siellähän olla möllötti perässä pallokeula peräkärryineen, vehje kurvaili matkan verran perässä kunnes lopulta kääntyi motarilta sivutielle ;) Ehkä minäkin vielä joskus...

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Kannet koneistamoon

Männäviikolla sain kiikutettua kannet koneistamoon. Uudet venttiilit, ohjurit ja jouset löytänevät siellä paikkansa.

Tupla-Solexit olisi nyt putsattuna ja jäävät odottelemaan uusia tiivisteitä.

M7 kierteellä varustettujen pulttien löytäminen meinasi olla hankalaa. Lopulta sopivat löytyivät Sitikoita harrastavan kaverin miljoonalaatikosta. Nyt on jarrurummutkin kiinni ja bussissa on pieni palanen ranskaa ;)

 

tiistai 18. marraskuuta 2014

Solexia ja nippeleitä

Projekti alkaa olla siinä vaiheessa, että kaikkeen pikku nysväämiseen kuluu tuhottomasti aikaa. Postipoika toi lisäksi läjän osia, mitä olen yrittänyt muiden puuhien ohessa asennella paikoilleen. Sivuhommina räjäytin vielä tupla Solexit osiksi. Nyt on taas niin monta hommaa kesken, ettei tiedä mitä tekisi...

Solex merkkisiä kaasareita onkin viimeksi tullut rassattua joskus alta viidentoista vanhana joten siitä on kulunut tovi jos toinenkin. Puhalsin käyttötangot puhtaaksi ja maalasin mustaksi. Muita osia olen suihkinut soodalla aina kun muista hommista on joutunut ottamaan tuumaustaukoa. Hiljaa hyvä tulee.

Etuvalot saivat kromirinkulat ympärilleen. Halvat metalliset rinkulat osoittautuivat yllättävän laadukkaiksi. Täytyy varmaan vielä pyyhkäistä sisäpuolelle kotelosuojat etteivät heti ruostu puhki.

Kaasupoljinmysteeri ratkesi uudella polkimella, missä vivuston kiinnitys on puolivälissä poljinta.

Käsijarruvaijereiden suojaputkien etupäähän laitoin kytkinvaijerista tutut pölysuojat. Nyt voisi aloittaa käsijarrun säätörumban.

Jarrupuoli valmistui lopulta muutenkin, kun sain uuden jarrunestesäiliön. Todo-listalle siis jarrujen ilmausta.

Etuoviin ja liukuoveen asensin uudet sisävalokytkimet. Vielä puuttuisi sisävalot piuhojen toisesta päästä.

Sisäinen rekkamieheni rakastaa kromia ja äärivaloja, joten sellaiset oli bussiinkin saatava. Pitkällisen etsinnän jälkeen löysin oikeanmalliset tuikut nurkkiin.

Akun kiinnitysrautaa paikoilleen laittaessa törmäsin vastoinkäymisiin. Konehuoneen luukun alkuperäinen saranatappi otti ja murtui poikki, sain luukun melkein päähäni. KELE, nyt onkin kiva hitsailla tilalle uusi tappi. Saa nähdä joutuuko maalaamaan koko luukun uusiksi tämän korjauksen jälkeen.

Ikeasta tarttui matkaan sävy-sävyyn jäätelökauha. Jospa tällä vielä joskus pääsisi tienpäälle ja jäätelön ostoon ;)

 

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Laturiremppaa

Osatilausta odotellessa päätin tutkia bussin alkuperäistä laturia. Remppaan tarvittavien osien hinta on niin naurettavan pieni, että päätin lyödä laturin lihoiksi. Tulipahan opiskeltua tämäkin aihe perinpohjin, nyt tuon osaa korjata vaikka tienpäällä ;)

Puhalsin osat puhtaaksi ja ruiskin hieman mustaa maalia. Laakerit alkoivat olla tiensä päässä joten nyppäsin ne irti. Liukurenkaat olivat kuluneet melkein loppuun joten irroitin myös ne.

Pakastettuun ankkuriin lopsahtaa liukurenkaat ja laakerit helpommin ;) Tinasin uudet liukurenkaat ja hiilet paikoilleen.

Asensin kumpaakin päähän uudet laakerit ja niputin laturin kasaan.

Pyörittelin laturia testipenkissä ja vaikuttaisi pikaisesti kokeiltuna toimivalta. Annetaan lopullinen tuomio sitten, kun tuota pääsen koneen kupeessa koeponnistamaan. Jos ei muuta, niin ompahan ainakin nätti vaihtolaite, jos uuden joutuu jossain vaiheessa hankkimaan ;)

Eipä nuo tehdasuudetkaan laturit kauheasti ole vakuuttaneet. Keväällä toisesta harrastepelistä poiki uusi laturi 50km ajon jälkeen. Hain uuden ja se piti heti pakasta vedettynä kauheaa ääntä ja vasta seuraava osoittautui toimivaksi. Jotenkin sitä vain luottaa enemmän näihin alkuperäisiin vehkeisiin....

 

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Piuhanvetoa

Koetetaampa taas pitää kirjaa viikon aikaansaannoksista. Sosiaalista elämääkin piti hieman harjoittaa, niin tallitunnit jäivät vähäisiksi. Lohkonpuolikkaita puhdistelin toistamiseen paineilman, liuottimen ja veden kanssa. Taidan sittenkin jättää öljykanavat aukomatta, kyllä tuo sen verran puhtaalta tapaukselta alkaa vaikuttaa. Vielä tässä tosin ehtii mielensä moneen kertaan muuttaa ennenkuin kasaamista pääsen aloittelemaan, joten ei nyt vielä lopullista päätöstä tehdä.

Koneen sisuskalujen arpominen päättyi perjantaina. Viimeisen puolenvuoden aikana olen useampaan otteeseen ollut hydraulinostajien puolella, välillä taas alkuperäistyyliin mekaanisella linjalla. Lopulta kallistuin mekaanisiin nostajiin, kun kohtuuhintaista työntötankosarjaa ei mistään kaupasta tuntunut enää löytyvän. Mekaanisiin tönärit löytyivät omasta hyllystä, ongelma ratkaistu ja arpominen päättyi tilausnappulan painamiseen. Nyt on siis tilattu uusi nokka, nostajat, laakerit, sylinterit, männät, jne.

Vaikka suurin osa sähköistä onkin jo valmiina ja koeponnistettuna, niin pientä nysväämistä tuntuu aina vaan riittävän. Vetelin piuhat sisävaloille kattoon ja ovikytkimille. Lisäksi tein muutamia omia lisäyksiä, katolle joka nurkkaan äärivalojen piuhat ja matkustamon tulevan pöydän yläpuolelle "lukulampun" piuha.

Valmis johtosarja nopeutti kokonaisuutta hurjasti. Asennuksen aikana bussin sähköt ovat tulleet niin tutuiksi, että nyt nuo osaisi kyllä rakentaa tyhjästä itsekkin vaikka silmät kiinni mutta edelleen mahtaisin silti kallistua valmiiseen sarjaan, ajansäästöön vedoten. Ainut miinuspuoli tässä johtosarjassa oli vääränmittainen peruutusvalojen piuha, yksi musta piuha piti tehdä itse uusiksi, kun en jaksanut tuosta vielä johtosarjan toimittajalle tehdä reklamaatiota.

Lämmityslaitteen puhaltimen ripustelin konehuoneeseen ja samalla kytkin siihenkin sähköt.

 

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Lisää verhoilua ja startin ehostus

Lohkonpuolikkaita putsailin viikolla parina iltana. Vielä arvon, että käytänkö öljykanavat auki vai riittäisikö paineilma ja kunnon pesu niiden puhdistukseen.

Muutaman tovin käytin vaijereiden virittelyyn alustassa. Käsijarruvaijerit kiinnitin kahvaan alustavasti mutta taidan kuitenkin vielä asentaa suojaputkien etuosaan jonkinsortin pölysuojat joten en säätänyt käsijarrua sen enempää. Kaasuvaijerin vedin paikoilleen, ompahan taas yksi osaläjä hyllystä pois pyörimästä.

Etuosasta taka-akselin eteen tuleva kaasuvaijerin suojaputki oli ehjä mutta taka-akselin ja vaihteiston tienoo oli ilman putkea joten sommittelin loppupätkän vähän sinnepäin. Sopivaa putkea löytyi puretusta pesukoneesta. Katsotaan miten tuo nyt tulee asettumaan ja mistä kolosta sen kaasarin kupeeseen työnnän. Meniköhän tuo vaijeri oikein päin....

Selvisi muuten miksi kaasupolkimen tienoo näytti hieman oudolta. Olin vuosi sitten ostanut kaasupoljinkitin vuosimallin perusteella ja toissapäivänä tajusin, että kaasupoljinta on sitten olemassa kahta eri mallia. Mulla on tottakai väärä versio, menee poljin siis vaihtoon.

Käytin alkuperäisen startin auki ja totesin sen olevan hyvässä kunnossa. Puhdistin osat ja ruiskin pintaan uudet maalit.

Olohuoneessa viikonpäivät pyörinyt apukuskin penkki alkoi häiritsemään niin paljon, että rouva ompeli yhdestä riippumatosta jälleen päällisen minkä sitten nidoin kiinni. Ruuvasin penkin autoon ja tein kumpaankin etujakkaraan vielä hionosäätöä. Penkit liikkuvat nyt eteen- ja taaksepäin nätisti, ilman voimankäyttöä.

Onko tarpeeksi psykedeelinen väritys?